Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Kryptovaluutat ja niihin sijoittaminen

Kryptovaluutat ja niihin sijoittaminen

Kryptovaluutat ovat yksi tämän hetken kuumimmista sijoitustrendeistä. Useiden kryptovaluuttojen arvo on jopa monituhatkertaistunut lähivuosien aikana, mikä on herättänyt monien sijoittajien kiinnostuksen kryptovaluuttoja kohtaan.

Mikäli esimerkiksi Bitcoiniin olisi sijoittanut 1000 euroa noin viisi vuotta sitten (2016), olisi sijoituksen arvo tällä hetkellä (2021) noin 50 000 euroa. Jos taas samaisen tuhat euroa olisi sijoittanut alkuvuodesta 2016 Dogecoiniin, olisi saman sijoituksen arvo jo reilusti yli miljoona euroa.

Toki kryptovaluuttoihin sijoittamalla on voinut myös menettää sijoituksensa joko osittain tai kokonaan. Vuosien varrella maailmalla on lanseerattu valtava määrä erilaisia kryptovaluuttoja, jotka eivät ole menestyneet lainkaan yhtä hyvin ja jotka ovat pahimmillaan muuttuneet täysin arvottomiksi.

Kryptovaluuttojen kurssit heittelevätkin runsaasti ylös- ja alaspäin verrattuna esimerkiksi moniin osakkeisiin tai rahastoihin, eli ne ovat hyvin volatiliteettejä sijoituskohteita. Tästä syystä kryptovaluuttoja tulee pitää suuririskisenä sijoituksena, jonka avulla voi sekä voittaa että hävitä runsaasti rahaa.

Miten kryptovaluutat toimivat ja kuinka niitä louhitaan?

Kryptovaluuttojen takana seisovasta teknologiasta voisi kirjoittaa vaikka kirjan, mutta tiivistettynä kyse on lohkoketjuteknologiaan perustuvasta digitaalisesta valuutasta. Erilaisia kryptovaluuttoja on tuhansia ja niistä tunnetuimpiin kuuluvat esimerkiksi Bitcoin, Ethereum sekä Litecoin.

Kryptovaluutat ovat hajautettuja. Toisin kuin esimerkiksi eurojen tai dollareiden tapauksessa, keskuspankit tai muut organisaatiot eivät hallitse kryptovaluuttoja.

Lohkoketjut ovat niin ikään melko monimutkainen teknologia. Yksinkertaistettuna jokainen lohkoketju koostuu yksittäisten tietolohkojen ketjusta, joka on järjestetty ajan mukaan. Tätä ominaisuutta voidaan käyttää esimerkiksi tiedon ja sopimusten tallettamiseen hyvin turvallisesti, sillä kyseessä on hajautettu järjestelmä, jonka yksittäiset tapahtumat ovat täysin julkisia.

Kryptovaluuttoja voi joko ostaa tai louhia tietokoneen avulla. Kryptovaluuttojen kohdalla louhiminen muuttuu kuitenkin sitä hitaammaksi, mitä suurempi osuus kyseisestä kryptovaluutasta on jo louhittu. Esimerkiksi Bitcoinin kohdalla jo yli 90 prosenttia mahdollisista 21 miljoonasta Bitcoinista on jo louhittu (2021). Aikanaan kun 21 miljoonan Bitcoinin raja saavutetaan, ei uusia Bitcoineja saada enää mistään.

Toisaalta osa Bitcoineista on myös kadonnut maailmasta, kun niitä hallussaan pitäneet ihmiset ovat esimerkiksi unohtaneet yksityiset avaimensa tai kuolleet kertomatta avaintaan kenellekkään. Näin kierrossa olevien Bitcoinien määrä on todellisuudessa louhittujen Bitcoinien määrää pienempi.

Ammattimaiset kryptovaluuttojen louhijat käyttävät louhintaan varta vasten suunniteltua rautaa. Tavallisille käyttäjille kryptovaluuttojen louhiminen voi olla kannattavaa, mikäli käytössä on tehokkaalla näytönohjaimella varustettu tietokone. Louhintaa voi testata esimerkiksi NiceHashin avulla.

Mitkä kryptovaluutat ovat parhaita sijoituskohteita?

Kuten mainittua, maailmassa on olemassa tuhansia erilaisia kryptovaluuttoja. On mahdotonta sanoa etukäteen, mitkä niistä tulevat menestymään ja mitkä eivät. Tietyt kryptovaluutat ovat kuitenkin vakiinnuttaneet asemansa tunnetuimpina kryptovaluuttoina.

Kryptovaluutoista vanhin ja kenties tunnetuin on Bitcoin. Muita kryptovaluuttoja kuin Bitcoinia kutsutaan yleisesti altcoineiksi.

Altcoineista markkina-arvonsa puolesta suurin on Ethereum (ETH), jossa hyödynnetään Bitcoinia kehittyneempää lohkoketjuteknologiaa. Ethereumin päälle voi rakentaa esimerkiksi erilaisia ohjelmistoja, minkä vuoksi Ethereumin tulevaisuuteen kohdistuu suuria odotuksia, jotka ovat nostaneet kryptovaluutan arvon korkealle.

Litecoin (LTC) on Bitcoinin ohella yksi vanhimmista kryptovaluutoista. Litecoinissa käytetty teknologia pohjautuukin pitkälti Bitcoiniin, mutta eroina kryptovaluuttojen välillä Litecoinin lähetys ja lohkojen prosessointi on nopeampaa ja Litecoinien maksimimäärä on nelinkertainen Bitcoiniin verrattuna (84 miljoonaa kolikkoa). Myös edelleen suosittu Bitcoin Cash (BCH) on Litecoinin tavoin yksi ensimmäisistä altcoineista.

Nousevista kryptovaluutoista Cardanoon (ADA) sekä Polkadotiin (DOT) kohdistuu Ethereumin tavoin runsaasti odotuksia, sillä näiden kryptovaluuttojen lohkoketjuteknologiassa nähdään mahdollisuuksia erilaisiin tulevaisuudeen sovellutuksiin.

Muita tunnettuja kryptovaluuttoja ovat lisäksi avoimeen lohkoketjuteknologiaan pohjautuva sekä finanssialan suurien transaktioiden käsittelemiseen suunniteltu Stellar (XML), erilaisia tosielämän sovellutuksia tarjoava Chainlink, kryptovaluuttapörssi Binancessa käytettävä Binance Coin (BNB), kryptovaluutat dollariin sitova Tether (USDT) sekä turvallisuudella ja yksityisyydellä ratsastava Monero (XMR).

Kryptovaluutat tarjoavat isoja mahdollisuuksia ja isoja riskejä

Kuten mainittua, kryptovaluutat ovat erittäin volatiilejä. Esimerkiksi yhden Bitcoinin arvo oli tammikuun alussa 2021 hieman vajaat 30 000 dollaria. Parhaimmillaan Bitcoinin arvo nousi huhtikuun puolivälissä yli 63 000 dollariin, mutta toukokuun loppuun mennessä arvo laski jälleen takaisin reiluun 30 000 dollariin.

Bitcoin on vieläpä varsin stabiili kryptovaluutta verrattuna pienempiin altcoineihin. Dogecoinin arvo ampaisi vuoden alun noin 0,003 dollarista toukokuun parhaimmillaan yli 0,7 dollariin, jonka jälkeen arvo tippui kesäkuun lopulla noin 0,18 dollariin. Prosentuaalisesti arvonmuutokset ovat siis valtavia ja ajoituksella on valtava merkitys sijoituksen onnistumisessa.

Kryptovaluuttaan sijoittavan kannattaa muistaa, että kryptovaluuttojen kauppa käy 24 tuntia vuorokaudessa jokaisena päivänä vuodesta. Tästä syystä kryptovaluutat soveltuvat hyvin myös päivätreidaukseen.

Koska kryptovaluuttojen kauppaa käydään jatkuvasti, on kursseja mahdotonta seurata jatkuvasti reaaliajassa. Huonolla tuurilla sijoituksen arvo voikin laskea jo yhdenkin yön aikana runsaasti. Siksi sijoittajan kannattaa hyödyntää erilaisia kurssihälytyksiä ja välittäjien stop loss -toimintoa sijoituksien turvaamiseksi.

Koska kryptovaluuttoihin liittyy runsas riski, kannattaa omia sijoituksia hajauttaa eri kryptovaluuttojen lisäksi myös esimerkiksi osakkeisiin, ETF:iin ja rahastoihin tai kiinteistöihin. Vaikka pelkästään kryptovaluuttoihin nojaava sijoitussalkku voi toimia ja tarjota parhaimmillaan loistavat tuotot, on pääsääntöisesti turvallisempaa hankkia kryptovaluuttojen rinnalle myös muita sijoituksia.

Kuinka voin ostaa kryptovaluuttoja?

Kryptovaluuttoja on helpointa hankkia erilaisilta kryptovaluuttojen välittäjiltä. Kryptomarkkinoilla toimii runsaasti erilaisia pienempiä ja suurempia välittäjiä, mutta keskitymme tässä artikkelissa vain muutamaan suurimpaan toimijaan.

Tavallisesti kryptovaluuttojen välittäjän verkkosivustolle avataan oma tili. Usein tällöin vaaditaan oman henkilöllisyyden todistamista. Tunnistautumisen jälkeen avatulle tilille siirretään haluttu summa euroja esimerkiksi luottokorttimaksuna tai tilisiirtona.

Välittäjästä riippuen euroja vastaan voi hankkia suoraan haluttua kryptovaluuttaa, tai vaihtoehtoisesti eurot vaihdetaan ensin välittäjän omaan kryptovaluuttaan, jonka avulla sitten hankitaan muita kryptovaluuttoja. Yleensä kryptovaluuttoja säilytetään välittäjälle avatulla tilillä, samaan tapaan kuin tavallisilla pankkitileillä säilytetään euroja.

Mikäli haluaa valita suomalaisen välittäjän kryptovaluuttojen ostamiseen, osuu valinta Coinmotioniin. Koska välittäjä on kotimainen, ovat Coinmotionin verkkosivut saatavilla suomeksi ja Finanssivalvonta seuraa yrityksen toimintaa.

Kansainvälisistä välittäjistä Binance tarjoaa sijoittajan käyttöön runsaasti erilaisia altcoineja ja on kuluiltaan hyvin edullinen. Tästä syystä Binance on hyvä valinta välittäjäksi siinä tapauksessa, että kauppaa haluaa käydä myös pienemmillä kryptovaluutoilla.

Myös Coinbase on turvallinen valinta välittäjäksi. Sivusto on aloittelevan sijoittajan näkökulmasta mukavan helppokäyttöinen ja selkeä, mutta Coinbasen osto- ja myyntikulut ovat hieman Binancea kalliimpia.

Kryptovaluuttoihin sijoittaminen Nordnetin kautta

Nordnet on yksi suosituimmista osake- ja rahastovälittäjistä Suomessa. Myös Nordnetin kautta on mahdollista sijoittaa kryptovaluuttoihin sertifikaattien avulla.

Nordnet Marketsista voi hankkia Bitcoin XBTE- ja Ethereum XBTE -sertifikaatteja, jotka seuraavat Bitcoinin ja Ethereumin kursseja. Tällöin itselle ei hankita suoraan varsinaista kryptovaluuttaa, vaan sen kurssia seuraavaa johdannaista.

Sertifikaatin kautta Bitcoiniin tai Ethereumiin sijoittaminen on hyvä vaihtoehto, mikäli haluaa välttyä erillisen kryptovaluuttoja välittävän palvelun käyttöönotolta. Nordnetin kautta ei kuitenkaan voi toistaiseksi sijoittaa muihin kryptovaluuttoihin.