Etusivu » Valuuttakauppa eli forex-kauppa

Valuuttakauppa eli forex-kauppa

Valuuttakauppa eli forex-kauppa tarkoittaa nimensä mukaisesti eri valuuttojen välistä kaupankäyntiä. Forex on lyhenne sanoista Foreign Exchange. Esimerkiksi eurojen ja Yhdysvaltojen dollareiden välinen kurssi määrää valuuttojen välisen arvon, eli sen, kuinka monta dollaria voi hankkia yhdellä eurolla.

Esimerkiksi vuoden 2001 kesäkuussa yhdellä eurolla sai vain noin 0,85 Yhdysvaltojen dollaria, eli Yhdysvaltojen dollari oli euroa arvokkaampi. Kesäkuussa 2021 eurolla saa puolestaan noin 1,20 dollaria, eli euro on muuttunut kaksikosta arvokkaammaksi valuutaksi. Kahden vuosikymmenen välissä kurssi on ehtinyt heitellä molempiin suuntiin.

Valuuttakauppa saattaa olla entuudestaan tuttua pienessä mittakaavassa ulkomaille matkustaneille ja reissua varten rahaa vaihtaneille matkailijoille. Esimerkiksi lentokentiltä löytyy rahanvaihtopisteitä, joissa eri valuuttoja voi ostaa ja myydä. Periaatteessa koko valuuttakauppaa käydään samalla periaatteella, mutta yleensä vain huomattavasti suuremmassa mittakaavassa. Lisäksi valuuttakauppaan liittyvät merkittävällä tavalla myös erilaiset viputuotteet ja muut sijoitusinstrumentit.

Yhdysvaltojen dollari toimii valuuttakaupan keskiössä

Siinä missä pörsseillä on rajallinen aukioloaika, pyörii valuuttakauppa 24 tuntia vuorokaudessa arkipäivästä toiseen ilman taukoja. Valuuttamarkkinat suljetaan ainoastaan viikonlopuiksi.

Suurin osa valuuttakaupasta käydään seitsemän suurimman valuuttaparin kesken. Nämä ovat:

Euro (EUR)Yhdysvaltojen dollari (USD)
Yhdysvaltojen dollari (USD)Japanin jeni (JPY)
Englannin punta (GBP)Yhdysvaltojen dollari (USD)
Yhdysvaltojen dollari (USD)Sveitsin frangi (CHF)
Yhdysvaltojen dollari (USD)Kanadan dollari (CAD)
Australian dollari (AUD)Yhdysvaltojen dollari (USD)
Yleisimmät suuret valuuttaparit valuuttakaupassa

Kuten taulukosta voi huomata, on Yhdysvaltojen dollari erittäin keskeisessä asemassa valuuttakaupassa. Yhdysvaltojen dollari onkin toisena osapuolena kaikissa suurissa valuuttapareissa.

Valuuttaa voi kuitenkin vaihtaa myös esimerkiksi suoraan euroista Sveitsin frangeiksi. Silloin kun valuuttakaupan kumpikaan osapuoli ei ole Yhdysvaltojen dollari, puhutaan pienestä valuuttaparista.

Pieniä valuuttapareja ovat esimerkiksi:

Euro (EUR)Australian dollari (AUD)
Englannin punta (GBP)Japanin jeni (JPY)
Euro (EUR)Englannin punta (GBP)
Sveitsin frangi (CHF)Japanin jeni (JPY)
Pieniä valuuttapareja

Kun valuuttakurssi vahvistuu, tarkoittaa se sitä, että taulukon ensimmäinen valuutta nostaa arvoaan verrattuna toiseen valuuttaan. Valuuttakurssin laskiessa jälkimmäisen valuutan arvo nousee suhteessa ensimmäiseen.

Joissain tapauksissa valuuttakaupan kävijät voivat haluta sijoittaa myös hieman harvinaisempiin valuuttoihin, kuten esimerkiksi Meksikon pesoihin. Erilaisia valuuttapareja on tarjolla valtava määrä, joten erilaisia mahdollisuuksia hyötyä kurssivaihteluista on lähes loputtomasti.

Valuuttakaupan peruspiirteitä

Valuuttakauppaan liittyy muutamia peruspiireitä, jotke tekevät siitä sijoittajien silmissä houkuttelevan.

Ensinnäkin valuuttamarkkina on kokonaisuudessaan valtava ja kauppaa käydään kellon ympäri. Eri valuuttojen välinen volatiliteetti voi olla hyvinkin korkeaa ja siihen vaikuttaa muun muassa maailmanpolitiikka sekä sitä koskeva jatkuva uutisvirta.

Näin aiheesta kiinnostuneelle sijoittajalle riittää loputtomasti seurattavaa. Mikäli valuuttakurssien kehitystä onnistuu ennustamaan oikein, ovat mahdolliset voitot suuria.

Uutisten lisäksi valuuttakursseihin vaikuttavat myös muun muassa keskuspankit, eri maiden luottoluokitukset sekä yleinen makrotalouden kehitys. Esimerkiksi inflaatioprosenteilla voi olla suuri merkitys valuuttakurssien kehitykselle. Valuuttakaupassa menestyäkseen sijoittajan tuleekin ymmärtää maailmanmarkkinoiden fundamentaalisia piirteitä ja erilaisia indikaattoreita.

Kenelle valuuttakauppa sopii ja kuinka sen voi aloittaa?

Valuuttakauppa sopii erityisen hyvin lyhyen aikavälin sijoitustoimintaan ja valuuttamarkkinat ovat luonnollisesti maailman likvideimmät markkinat.

Valuuttakauppa on päiväkauppaan vertautuva hyvin aktiivinen sijoitusmuoto. Kursseja seurataan usein herkeämättä ja sopivat sijoitusikkunat voivat oll auki vain hyvin lyhyitä aikoja. Valuuttakursseja voi seurata esimerkiksi laskin.fi-valuuttamuunnin palvelun avulla.

Aloittelevan sijoittajan kannattaa muistaa, että valuuttakauppa on haastava sijoittamisen muoto. Koska valuuttakursseihin vaikuttavia tekijöitä on niin paljon, voi valuuttakurssien ennustaminen osoittautua hyvin haastavaksi tehtäväksi.

Siksi valuuttakauppaa kannattaa lähestyä varovasti ja oma sijoitusstrategia kannattaa miettiä huolella etukäteen. Esimerkiksi ETF:t ovat huomattavasti valuuttamarkkinoita aloittelijaystävällisempi ja turvallisempi tapa aloittaa sijoittaminen. Lisäksi ETF:t soveltuvat paljon paremmin pitkän aikavälin sijoitustoimintaan.

Mikäli valuuttakauppaa haluaa silti kokeilla, on usein parasta aloittaa yhdestä valuuttaparista ja sen seuraamisesta. Valuuttakauppaa kannattaa harjoitella demotileillä, joissa kauppaa käydään leikkirahalla. Tällaista palvelua tarjoaa eToro. Pääsääntöisesti oikealla rahalla valuuttakauppaan kannattaa siirtyä vasta siinä vaiheessa, kun kaupankäynti on alkanut sujua demotilin kanssa.

Forex-kaupasta kiinnostuneiden kannattaa tutustua myös Babypips-sivuston tarjoamaan opetusmateriaaliin.

Missä valuuttakauppaa voi käydä?

Valuuttakaupassa kulut ovat usein melko maltillisia. Kuluista merkittävin on spread, eli valuuttojen osto- ja myyntihintojen erotus. Varsinkin suurimpien valuuttaparien välillä spreadi voi olla hyvinkin matala. Spreadin lisäksi välittäjät saattavat vielä vetää välistä oman välityskulunsa.

Valuuttakauppaa voi käydä esimerkiksi seuraavien välittäjien avulla:

Valuuttakauppa viputuotteiden ja CFD-kauppojen avulla

Valuuttakaupassa käytetään usein apuvälineenä viputuotteita, kuten bull- ja bear -sertifikaatteja, minifutuureita, unlimited turboja tai warrantteja. Näiden avulla valuuttakurssien volatiliteetistä voidaan ottaa kaikki ilo irti. Erilaisiin viputuotteisiin voi tutustua tarkemmin täällä.

Esimerkisi kymmenkertaisella tai sitä suuremmalla vivulla pienempikin muutos valuuttakursseissa muuttuu sijoittajan näkökulmasta huomattavasti suuremmaksi. Viputuotteiden ja oikein ajoitetun sijoituspäätöksen avulla kurssien vaihtelun ennustaminen voi olla sijoittajalle hyvinkin tuottoisaa toimintaa. Viputuotteiden avulla voi käydä kauppaa esimerkiksi Nordnet Marketsissa.

Viputuotteiden mahdollistamat nopeat ja suuret voitot voivat kuulostaa hyvin houkuttelevilta.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että mitä suuremmalla vivulla kauppaa käydään, sitä suuremmiksi myös riskit muodostuvat. Varsinkin viputuotteiden avulla on täysin mahdollista hävitä koko sijoitettu pääoma, vieläpä varsin nopeasti. Siksi viputuotteisiin kannattaa suhtautua varovaisesti, eikä niitä pääsääntöisesti suositella aloitteleville sijoittajille

Valuuttakauppaa voi käydä myös niin sanottuna CFD-kauppana (Contract for Difference, hinnanerosopimus). CFD-kaupassa kaupankävijä ja välittäjä sopivat kopioivansa markkinoiden olosuhteet ja kuittaavansa hinnaneron välillään, kun positio suljetaan.

CFD-kaupankäynti mahdollistaa kaupankäynnin tai sijoittamisen omaisuuserään kaupankävijän ja välittäjän keskeisellä sopimuksella ilman tarvetta hankkia varsinainen omaisuuserä. Näin CFD-kauppa tarjoaa sijoittajille mahdollisuuden hyötyä hinnanvaihteluista rahoitusmarkkinoilla tarvitsematta omistaa kauppojen perustana toimivaa rahoitusvälinettä.

Käytännössä sijoittajan ei siis tarvitse ostaa, myydä tai käsitellä varsinaisia valuuttoja, vaan kauppa käydään puhtaasti sijoittajan ja välittäjän välisenä sopimuksena.